Tiedotteet

Seuraleirillä virkiä meininki

Mar 26, 2012

Viime viikonloppuna järjestetty Virkiän kaksipäiväinen seuraleiri keräsi yhteen noin parikymmentä eri ikäistä virkiäläisyleisurheilijaa. Samassa yhteydesä muistettiin talven SM- halleissa mitaleille yltäneitä nuoria.

Valmennuspäällikkö Hannu Tuuri luonnehti leiriä erittäin onnistuneeksi. Hannun mukaan kaksipäiväinen leiri saattoi jo tuntua nuorimpien leiriläisten kintereissä leirin lopulla, mutta kaikki jaksoivat hienosti loppuun saakka. Jatkoakin leirille jossain vaiheessa ja jossain muodossa seuraa. Kiitokset leiriläisille ja vetäjille.

Samassa yhteydessä saivat tunnustusta Kati Perälä, Konsta Koskela ja Kasperi Koskela. Yu- jaoston puheenjohtaja Terhi Haapalan haastattelussa kaikki olivat tyytyväisiä kuluneeseen harjoituskauteen, joten tulevan kesän suhteen näyttää erittäin hyvältä. Kati Perälä evästi vielä lopuksi nuoria urheilijanalkuja nauttimaan urheilusta ja omista onnistumisistaan sekä kavereiden seurasta.